Kolomenskoje, part 1.

  

Helatorstaina lähdettiin seikkailemaan Moskovan kaakkoispuolelle, mysteeriseen auringonottopaikkaan. Minä en siitä ollut koskaan kuullutkaan ja kaverilla oli hämärä muistikuva kirkosta, jonka ympärillä ihmiset ottivat aurinkoa. Näissä tunnelmissa siis matkaan. Ensinnäkin, Moskovassa metroa käyttäneet tietävät että vaunusta ulos selviydyttyään on seuraavaksi arvattava oikein minkä uloskäynnin kautta kapuaa päivänvaloon. Me arvasimme väärin. Sen seurauksena kiersimme ensin lenkin täysin päinvastaisessa suunnassa kuin piti. Huomatkaa kuitenkin, että metroasema oli sentään oikea.

Kun sitten selvittiin oikealle puolelle taas yhtä kolossaalista autobahnaa, eivät tunnelmat olleet hirveän korkeat, eivätkä maisemat näyttäneet tutuilta. Huomattiin myös taas kerran, että maassa olisi ehkä käyttöä hieman useammalle katukyltille. Sinnikkäästi kuitenkin jatkettiin eteenpäin ja kohta vasemmalla puolella toista kolossaalista autobahnaa (tiedän, ovat saksalaisia), alkoi siintää vihreää. Ja katso, siellähän on puisto! Perivenäläiseen tapaan puistoon kuljetaan vartijan tiukan silmän alta ja metallinpaljastimen kautta, voimmehan olla vaarallisia suomalaisterroristeja.

Edessä avautui ensin joitain erinäisiä rakennuksia ja täysin tyhjä asfalttikatu, jolta poikettiin vähän syrjään. Ja se kannatti, sillä sieltä avautui sellainen rauhan tyyssija, että ei olisi uskonut olevansa Moskovassa.

    

 

Pitkin Moskovan keskustaa kiemurteleva Moskova-joki tuli vastaan täälläkin. Oli ihanan rauhallista, sillä helatorstai ei ole Venäjällä vapaapäivä, mutta meilläpä oli, hah.



Postaus jatkuu, kunhan jaksan sitä jatkaa. Sillä välin nautitaan viikonlopusta! Jos yhden asian saisin Moskovasta viedä Suomeen, se olisi nämä mahtavat säät. Toisaalta, aurinko on nähtävästi näyttäytynyt sielläkin...