Miten arkielämä pystyykin Venäjällä toisinaan olemaan sellaista seikkailua? Otetaan vaikka kaupassakäynti, jonka ihmeellisyyksiä sain tänään todistaa kolme kertaa. Ja tässä on sentään kyse ihan tavallisista, länsimaisenkin mittapuun mukaan hyvistä ruoka/sekatavarakaupoista, eikä mistään neukkuajan produkt-myymälöistä, joissa tavara valitaan tiskin takaa, maksetaan toiselle kassalle ja haetaan sitten ensimmäiseltä tiskiltä. Kauppaa kuin kauppaa Venäjällä nimittäin luonnehtii jonottaminen, niinkuin kaikkea muutakin tässä maassa, by the way. Jonotat esim. metrolippua, jonotat metroon, jonotat metrosta ulos...Väkeä on joka paikassa niin paljon, että onhan se tietysti ihan luonnollistakin, mutta ei asian järkeily toisaalta tee tungosta yhtään mukavammaksi. Mitä tulee itse ruokatavaroihin, niin thank god for Valion maailmavalloitus. Ja Danonen. Aika suomalaiselta tai ainakin länsimaiselta näyttää nimittäin jääkaapin sisältö, Venäjän elintarviketuotanto ei ihan yllä samalle tasolle.
Mitä tulee tämänpäiväisiin kokemuksiin, kävi niin, että mulla oli kerrankin tänään tärkeä meno, enkä vain muumioitunut huoneessani työpaikalla. Aamulla huomasin, että sukkahousut oli rikki. Tein pikaisen tilannearvion ja tulin tulokseen, että rikkinäisissä sukkahousuissa kulkeminen on tänään pahempi kuin kauppaan raahautuminen. Kävelin siis lähimpään markettiin, joka paikassa kuin paikassa sattuu aina olemaan joku Stocka-tasoinen ja -hintainen "lähikauppa" kaikissa muissa suhteissa paitsi palvelutasoltaan.
Jo kävellessäni sisään kauppaan rekisteröin suhteellisen pitkät jonot. Valitsin sukkahousuja ehkä viisi minuuttia ja suunnattuani kassoille huomasin jonojen vain pidentyneen. Vaeltaessani kohti jonon päätä joku alkoi protestoida jonottamista ja huusi haluavansa "administratsijan" paikalle. Minun jonossani joku nuori mies huusi äänestävänsa ehdotuksen puolesta ja kohta käynnissä olikin kunnon huutomyrsky, kun kansa ilmaisi mielipiteensä jonoista ja koko kaupasta. Ja jono seisoi ja mateli sitten vähän eteenpäin. Ja taas seisoi. Jossain vaiheessa paikalle tuli uusi kassa, jonka ansiosta pääsin säädyllisessä ajassa töihin, tänään ei tosiaan voinut myöhästyä.
Tullessani töistä en sitten nähtävästi ollut oppinut mitään ja kävelin siihen samaiseen stockaan, koska halvempi kauppa oli "liian kaukana" = 300 metriä suuntaansa. Kylmäosastolla oli käynnissä ensimmäinen sota. Vanhempi nainen valitti kovaan ääneen, kuinka hän oli ostanut vanhentunutta jogurttia tms. ja vaati korvausta. En seurannut sananvaihtoa kovin tiiviisti, sillä olin jo niin masentunut siitä, etten taaskaan löytänyt kaupasta kunnon rahkaa enkä lempiherkkuani, suklaalla päällystettyä "suklaarahkajuustoa", mikä on paras elintarvike mitä olen Venäjältä löytänyt.
![]() |
| Сырок, syrok, suosittelen! |
"Syrokista" on tullut allekirjoittaneelle oma Big Mac -indeksi, jolla mittaan kaupan hintatason. Tässä kaupassa syrok maksaa melkein 12 ruplaa (n. 25 senttiä), mikä on kovin hinta minkä olen joutunut siitä maksamaan. Eli kallis kauppa!
Todelliset ongelmat alkoivat kassalla. Ensin huomion kiinnitti edessä kekkuloiva nainen, joka luuli omistavansa kaupan. Ensin hän joutui melkein käsirysyyn edessään jonottaneen miehen kanssa siitä, minne ja miten ostoskori tulee laittaa kassalla. Tämän jälkeen nainen katsoi parhaaksi tönäistä oman ostoskärryssä menemään pitkin kaupan käytävää, ilmeisesti sen vieminen paikalleen telineeseen oli liian vaivalloista. Ensimmäisen varsinaisen ongelman aiheutti kuitenkin vanhempi mies, joka ei ollut punninnut perunapussiaan. Tai siis Venäjällähän et saa itse punnita vihanneksia tms. vaan kiikutat ne henkilökunnalle, joka punnitsee ne puolestasi. No, kassatäti ilmoitti miehelle, ettei hintaa ole, hän ei lyö tuotetta koneelle, hähähää. Nainen ei itse tehnyt elettäkään lähteäkseen punnitsemaan perunoita vaan pussi jäi surullisesti nököttämään keskelle hihnaa. Asiakas lähti tuskastuttavan hitaasti kiikuttamaan pussia kohti vihannesosastoa ja itse mietin miten kauan hän käyntiin saisi kulutettua aikaa. Olin että aarggghh ja lähdin vetämään jonosta. Lähtiessäni kuulin vielä miten edessä heilunut nainen aloitti valittaa kassalle ostoshihnan likaisuudesta.
Siirryin seuraavaan jonoon ja olisi tietysti ollut mahtavaa jos se olisi ollut viimeinen. Kaikki sujui hyvin noin 20 sekuntia, minkä jälkeen taas yksi mies oli unohtanut punnita kaalinsa. Kassa lähti punnitsemaan sitä ja minä vaihdoin jonoa. Ja sen jälkeen vielä kerran. Tässä vaiheessa olin siirtynyt kaupan oikealta laidalta sen vasemmalle laidalle kassoja vaihtelemalla. No, sain kuin sainkin sitten ostokset tehtyä.
Kolmannen kerran kävin samassa kaupassa nyt illalla, eikä mitään omituista tapahtunut lukuunottamatta niitä massiivisia jonoja, jotka tuntuu tosiaan olevan kaupan kuin kaupan tunnusmerkki täällä. Tosin ei öky-Azbuka Vkuzassa, mutta se johtuu siitä että tavallisella kansalla ei ole varaa käydä siellä eikä jonoja näin pääse syntymään. Samaisessa Azbukassa tapahtui tosin kerran niin, että sähköt menivät viideksi minuutiksi, mikä ei olisi ollut ongelma, jos kauppa olisi ollut katutasossa. Koska se oli maan alla, ja koska Venäjän ollessa kyseessä alkaa heti kehittää kaikenlaisia kauhuskenaarioita, oli ne viisi minuuttia aika pitkät. Tosin, nyt kun mietin, niin juuri tuolla kerralla myös Azbukassa oli jonoa, koska kaupan kassalaitteiden toipuminen sähkökatkosta kesti varmaan kymmenen minuuttia.
Tuossa kaupassa, jossa kävin tänään siis kolmesti, olen käynyt nyt yhteensä neljä kertaa ja ensimmäistä kertaa luonnehti myös aika näytelmä. Sen aiheutti vanha mummo, jolla ei riittänyt rahaa maksaa ostoksiaan. Jono seisoi taas ihan jumalattoman kauan, kun mummeli laskeskeli mitä tuotteita hän voi maksaa ja mitä jättää pois. Mummon takana jonottanut nuori pariskunta antoi rahat osaan ostoksista, mutta edelleen jäi puuttumaan. Seuraavaksi oli pariskunnan takana jonottaneen naisen vuoro lainata kaupan bonuskorttiaan, millä mummo sai höylättyä loppusummasta pois -10 %. Edelleen kuitenkin puuttui. Tässä vaiheessa aloin hieman vaivaantua ja hilautua jonosta poispäin, sillä olisin ollut järjestyksessä seuraava "mummojonossa". Käsittääkseni nuoripari kuitenkin maksoi loput. Tämän jälkeen pariskunnan miespuolinen osa vielä pakkasi mummon ostokset valmiiksi, sillä mummeli oli todella huonokuntoisen näköinen, eikä tainnut henkisestikään olla ihan paikalla.
Näin. Näissä oloissa olisi varmasti ihan fiksua ostaa mahdollisimman paljon kerralla ja minimoida kaupassakäyntikerrat, mutta tällä muistilla se ei ole mahdollista, niinkuin tämä päiväkin todistaa.
