No niin, blogi alkaa vihdoin pyörimään. Lupasin tämän niin monelle, etten enää kehdannut olla kirjoittamatta. Tosin olen alkanut epäilemään, tuleeko täältä tarpeeksi mielenkiintoista materiaalia blogia varten…
Saavuin Moskovaan la 30.4. Joskus päivän aikana tajusin, että kaverit viettää tällä hetkellä vappua Suomessa. Ei surettanut. Tuntui, että täällä tulee tapahtumaan niin paljon kaikkea mahtavaa kesän aikana, että yhden vapun pystyy uhraamaan. Sen verran vappumentaliteettia minussa kuitenkin oli, että seuraavana päivänä kaupungilla kävellessäni ihmettelin, missä kaikki väki on. Olin kuvitellut menon olevan kuin Kaivopuistossa vappupäivänä. Kävelin Punaiselle torille ja huomasin väen löytyneen. Tosin väenpaljous saattoi tuntua todellista suuremmalta torin ollessa jo aidattu Voiton päivän paraatia varten.
Asun ainakin toistaiseksi asuntolassa. Siitä voi jo päätellä jotain, että ensimmäisessä kerroksessa tehdään nähtävästi jotain remonttia, mutta kaikki muutkin kerrokset näyttää samalta kuin se remontissa oleva…En ole sattuneesta syystä myöskään pahemmin asuntolaa kierrellyt, mutta näyttäisi siltä, että meidät ulkomaalaiset on laitettu kuitenkin omalle käytävällemme. Ainakin minun käytäväni on todella rauhallinen ja hiljainen.
Rakennus on melko hurjannäköinen myös ulkopuolelta, eikä yllä oleva kuva tee sille oikeutta. Kun taksi toi lauantai-aamuna minut asuntolan eteen, olin siis aika järkyttynyt. Aulassa päivystäneet tuimailmeiset vartijat eivät mitenkään helpottaneet asiaa. Minut kuitenkin ohjattiin asuntolan vastaavana työskentelevän mummelin luo ja sain avaimet tähän pieneen pesääni. Ei luksusta, mutta tarpeeksi kotoista, että tätä voi jo pitää tukikohtanaan. Tietysti sen jälkeen kun pesin kämpän lattiasta kattoon…
Asuntolan vartiointi onkin sitten oma lukunsa. Ollessani kieliharjoittelussa Tverissä asuntolan vartijoina työskenteli lauma pieniä venäläismummoja, täällä asuntolan vartijat muistuttavat enemmän jotain armeijan erityisjoukkoa. Asuntolan aulassa päivystää lauma univormupukuisia, tiukkailmeisiä miehiä, joiden pääfunktio näyttää kuitenkin olevan ristikoiden ratkominen ja asuntolan seiniin nojailu. Kirjoittautuessani sisään asuntolaan sain mummelilta propuskan, kulkulupalapun, jota on tarkoitus esitellä vartijoille aina sisään tultaessa. Jotenkin oletin, että vartijat muistavat allekirjoittaneen heti ensimmäisen päivän jälkeen ja aika usein pyyhälsin vartijoiden ohi ilman sitä. Tarpeeksi monen peräänheitetyn, anovan ”dievushka…”-pyynnön jälkeen tajusin, että asuntolassa asuu pari sataa muutakin ja kaivan nykyään lappusen esiin vapaaehtoisesti.
Ympäristö on perivenäläinen. Perunapeltoa muistattavia parkkipaikkoja ja katuja, siivottomia pihoja ja isoja kerrostaloja.
Huoneistoni on toisessa kerroksessa ja ikkunasta on suora näköyhteys pääsisäänkäyntiin. Sen edessä usein norttia vetävien vartijoiden lisäksi olen siis ehtinyt tarkastella myös asuntolan muita asukkeja. Yleinen huomio on, että asukit ovat nuoria ja polttavat paljon, mutta eivät juuri muuten eroa suomalaisopiskelijoista.
Kaiken kaikkiaan sopeutuminen venäläiseen elämänmenoon on sujunut odotettua helpommin. Ennen tänne tuloa muistelin kieliharjoittelun aikaista kulttuurishokkia ja olin varma, että vähintään sellainen olisi luvassa nytkin. Joko Venäjä on muuttunut tai sitten minä, sillä kulttuurishokkia ei ole kuulunut. Olen solahtanut aika iisisti tähän elämään.
Niin, tänäänhän Moskovassa juhlittiin Voitonpäivää. Minulla se oli työpäivä, joten oma juhlintani rajoittui Punaiselta torilta kantautuneisiin helikopterin ääniin ja massoittain kaupungin kadut valloittaneisiin moskovaisiin, jotka rusetit rintapielessä lepattaen painoivat eteenpäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti