Arkea Moskovassa

Viime postauksesta on vierähtänyt enemmän aikaa kuin meinasin, mutta lupaan olla vähän aktiivisempi jatkossa! Arki on asettunut täällä uomiinsa ja työ vie suuren osan päivästä. Toisaalta mulle ei ole myöskään tapahtunut mitään niin mullistavaa, että siitä olisi pitänyt heti tulla tänne kertomaan...

Asun edelleen asuntolassa, sillä en ole laittanut tikkua ristiin kämpän löytämiseksi. Viittaan edelleen siihen, että suuren osan päivästä vietän töissä ja asunnolla ei niin hirveästi tule hengailtua. Toisekseen, ei tässä asuntolameiningissä ole valittamista. Ainoa mikä vähän tökkii on asuntolan huono kunto ja tiukka kontrolli mitä tulee asuntolaan pääsemiseen, klo 01.00-06.00 et esimerkiksi pääse sisään ollenkaan. Ja sitten se propuska-homma, en edes jaksa aloittaa...sitä lappusta jaksetaan kyllä tiirailla ja tutkia. Kolmanneksi, olen nyt seurannut kämppikseni asunnonhaku-prosessia sivusilmällä, eikä ole helppoa hommaa se, tytöt ja pojat.




Ikkuna ei ole rikki, kuten ensin epäilin, siitä vaan ei pääse kukaan sisään, kun näin tuulettaa!
Luulin kahvan jääneen käteen vahingossa...

 Jatkan nyt asuntolan puolustamista ja kerron vielä, että yksi tämän asumistavan puoltavia seikkoja on liikenneyhteydet. Asuntola nimittäin sijaitsee punaisen Sokolnitseskaja-metrolinjan päätepysäkin lähellä ja saman linjan varrelta löytyy myös työpaikka. Helppoa! Tosin ei ruuhka-aikaan. Mutta se onkin jo toinen juttu.

Päivän parhaita hetkiä on muutenkin aamuinen työmatka. Vaikka Moskova ei nyt varmaan koskaan täysin nukukaan, niin aamulla klo 8 kaupunki on kuitenkin melko rauhallinen (työmatkalaisista huolimatta) jos vertaa iltapäivään.

Ja töistä. Työmatkan hohtoa lisää varmasti sekin seikka, että töihin on mahdottoman kiva mennä. Mahtavaa olla vihdoin työpaikassa, jossa voit joka päivä, tehtävässä kuin tehtävässä, hyväksikäyttää juuri niitä taitoja, mitä tässä on kohta kahden tutkinnon verran kerätty. Että ei se luennoilla istuminen hukkaan ole mennyt, vaikka välillä usko horjui.

Bolshoi-teatteri ja kulak-museo

Moikka moi. Teen postauksen tiistaisesta työpaikan virkistyspäivästä, sillä yritän vältellä viimeisen palautettavan ryhmätyön tekemistä. Tiistaina siis suunnattiin tutustumaan Bolshoi-teatteriin ja kulakki-museoon. Bolshoi oli siinä mielessä pieni pettymys, että päästiin tutustumaan  vain sen uuteen osaan. Se oikea ja vanha Bolshoi on remontissa syksyyn asti.



Päärakennus, remontissa.

  Päivä alkoi seisomalla joku tovi teatterin huomaamattoman (vieras?) sisäänkäynnin ulkopuolella. Sen jälkeen tunkeuduimme noin kuudenkymmen hengen voimin säälittävän pienen sisäänkäynnin kautta  teatterin eteiseen seisomaan lisää. Siitä opas nappasi meidät mukaansa ja sitten kiivettiin kuudenteen tai seitsemänteen kerrokseen, mikä ei tietysti ollut minulle temppu eikä mikään sillä olen teräksisessä kunnossa. Hengityksen lopetettua vinkumisen huomasin sitten istuvani teatterin artisteille rakennetun harjoittelulavan yläpuolella.



Harjoituslava ja verhomies.

 Siitä laskeuduimme alas ballerinojen yms. pukuhuoneiden tasolle, jossa ei tosin ballerinoja näkynyt, mutta kaikenlaisia asuja ja muuta rekvisiittaa sitäkin enemmän.

Siitä kiersimme itse saliin, jossa vilkuilin ympärilleni asiantuntevasti tehden samalla vertailuja Helsingin kaupunginteatteriin. HAH HAH HAH. No en tietenkään.






Pääsimme myös esiintymislavan taakse, missä oli tosin vain henkilökuntaa siirtämässä tavaraa paikasta a paikkaan b. Mutta hei, allekirjoittanut on nyt nähty Bolshoin lavalla...




Lavan takana!

 Kulak-museo (kukin ottakkoon itse selvää mistä on kyse, ellei tiedä) olisi ollut mielenkiintoinen, mutta olin niin väsynyt, että keskittymiskykyni riitti ymmärtämään oppaan puheesta ehkä joka kolmannen sanan.

Summa summarum, varsin tavallinen työpaikan virkistyspäivä siis, jonka jälkeen olo on harvoin missään mielessä virkistynyt. Yhdessäkin entisessä työpaikassani virkistyspäivä käsitti kävelemisen ristiin rastiin Etelä-Helsinkiä katsomassa saksalaisten toisen maailmansodan (tai jotain, ilmeisesti olisi pitänyt kuunnella tarkemmin) aikaisia tukikohtia kaupungissa. Sen jälkeen käytiin KRP:n rikosmuseossa.

Moscow, vol.1

No niin, blogi alkaa vihdoin pyörimään. Lupasin tämän niin monelle, etten enää kehdannut olla kirjoittamatta. Tosin olen alkanut epäilemään, tuleeko täältä tarpeeksi mielenkiintoista materiaalia blogia varten…

Saavuin Moskovaan la 30.4. Joskus päivän aikana tajusin, että kaverit viettää tällä hetkellä vappua Suomessa. Ei surettanut. Tuntui, että täällä tulee tapahtumaan niin paljon kaikkea mahtavaa kesän aikana, että yhden vapun pystyy uhraamaan. Sen verran vappumentaliteettia minussa kuitenkin oli, että seuraavana päivänä kaupungilla kävellessäni ihmettelin, missä kaikki väki on. Olin kuvitellut menon olevan kuin Kaivopuistossa vappupäivänä. Kävelin Punaiselle torille ja huomasin väen löytyneen. Tosin väenpaljous saattoi tuntua todellista suuremmalta torin ollessa jo aidattu Voiton päivän paraatia varten.

Asun ainakin toistaiseksi asuntolassa. Siitä voi jo päätellä jotain, että ensimmäisessä kerroksessa tehdään nähtävästi jotain remonttia, mutta kaikki muutkin kerrokset näyttää samalta kuin se remontissa oleva…En ole sattuneesta syystä myöskään pahemmin asuntolaa kierrellyt, mutta näyttäisi siltä, että meidät ulkomaalaiset on laitettu kuitenkin omalle käytävällemme. Ainakin minun käytäväni on todella rauhallinen ja hiljainen.

Rakennus on melko hurjannäköinen myös ulkopuolelta, eikä yllä oleva kuva tee sille oikeutta. Kun taksi toi lauantai-aamuna minut asuntolan eteen, olin siis aika järkyttynyt. Aulassa päivystäneet tuimailmeiset vartijat eivät mitenkään helpottaneet asiaa. Minut kuitenkin ohjattiin asuntolan vastaavana työskentelevän mummelin luo ja sain avaimet tähän pieneen pesääni. Ei luksusta, mutta tarpeeksi kotoista, että tätä voi jo pitää tukikohtanaan. Tietysti sen jälkeen kun pesin kämpän lattiasta kattoon…

Asuntolan vartiointi onkin sitten oma lukunsa. Ollessani kieliharjoittelussa Tverissä asuntolan vartijoina työskenteli lauma pieniä venäläismummoja, täällä asuntolan vartijat muistuttavat enemmän jotain armeijan erityisjoukkoa. Asuntolan aulassa päivystää lauma univormupukuisia, tiukkailmeisiä miehiä, joiden pääfunktio näyttää kuitenkin olevan ristikoiden ratkominen ja asuntolan seiniin nojailu. Kirjoittautuessani sisään asuntolaan sain mummelilta propuskan, kulkulupalapun, jota on tarkoitus esitellä vartijoille aina sisään tultaessa. Jotenkin oletin, että vartijat muistavat allekirjoittaneen heti ensimmäisen päivän jälkeen ja aika usein pyyhälsin vartijoiden ohi ilman sitä. Tarpeeksi monen peräänheitetyn, anovan ”dievushka…”-pyynnön jälkeen tajusin, että asuntolassa asuu pari sataa muutakin ja kaivan nykyään lappusen esiin vapaaehtoisesti.

Ympäristö on perivenäläinen. Perunapeltoa muistattavia parkkipaikkoja ja katuja, siivottomia pihoja ja isoja kerrostaloja.

Huoneistoni on toisessa kerroksessa ja ikkunasta on suora näköyhteys pääsisäänkäyntiin. Sen edessä usein norttia vetävien vartijoiden lisäksi olen siis ehtinyt tarkastella myös asuntolan muita asukkeja. Yleinen huomio on, että asukit ovat nuoria ja polttavat paljon, mutta eivät juuri muuten eroa suomalaisopiskelijoista.

Kaiken kaikkiaan sopeutuminen venäläiseen elämänmenoon on sujunut odotettua helpommin. Ennen tänne tuloa muistelin kieliharjoittelun aikaista kulttuurishokkia ja olin varma, että vähintään sellainen olisi luvassa nytkin. Joko Venäjä on muuttunut tai sitten minä, sillä kulttuurishokkia ei ole kuulunut. Olen solahtanut aika iisisti tähän elämään.

Niin, tänäänhän Moskovassa juhlittiin Voitonpäivää. Minulla se oli työpäivä, joten oma juhlintani rajoittui Punaiselta torilta kantautuneisiin helikopterin ääniin ja massoittain kaupungin kadut valloittaneisiin moskovaisiin, jotka rusetit rintapielessä lepattaen painoivat eteenpäin.