До свидания, Москва! Da svidanija, Moskva!

И спасибо за всё!

Voitonpuisto

Tajusin joku aika sitten, että täällä oloaikaa on jäljellä parisen viikkoa. Se sai vipinää räpylöihin, sillä tuntuu, etten ole saanut tehtyä puoliakaan siitä, mitä tänne tullessani suunnittelin. Tänään oli vuorossa Voitonpuisto. Olen laiska ja copypastean tänne infon siitä suurlähetystön facebook-sivulta:

Voitonpuiston paikalla sijaitsi ennen puiston perustamista kukkula nimeltä Poklonnaja gora, jolla Napoleon aikanaan odotteli kaupungin avainten luovutusta. Tätä kautta myös neuvostojoukot lähtivät puolustamaan pääkaupunkia natsien hyökkäystä vastaan. Paikalle rakennettiin vuonna 1995 suuren isänmaallisen sodan (1941-45) muistomerkki. Museossa on 50 000:tta sotaan liittyvää esinettä, mukaan lukien Berliinin valtiopäivätalon katolle vuonna 1945 pystytetty kuuluisa lippu. Museon edessä seisoo valtaisa obeliski, ja puistossa on esillä erilaista sotakalustoa. Alueelle on rakennettu kunnioituksena sodan uhreille ortodoksikirkko, moskeija ja synagoga. Yöllä punaiset lamput värjäävät puiston suihkulähteet aavemaisen verenpunaisiksi. Päiväsaikaan puisto on moskovalaisten suosima ulkoilupaikka.

Suosittelen lämpimästi, mahtava paikka! Ja sitten kuviin:

 Riemukaari, v. 1812 Napoleonia vastaan käydyn Isänmaallisen sodan kunniaksi pystytetty.

Obeliks ja takana Suuren Isänmaallisen sodan museo.

Knoppitietona muuten, että obeliks on 141,80 metriä korkea, eli 10 cm jokaiselle (Suuren Isänmaallisen) sodan päivälle.


Näkymä Obeliksilta aukiolle.

Pyhä Yrjö tallomassa lohikäärmettä jalkoihinsa.



   


 

Ja löytyihän se taas...



Lapsille omansa.

   

Suuren Isänmaallisen sodan muistopuita.

Hola!

Elossa ollaan, aikaa päivitellä on vain vähänlaisesti! Työt ja erinäiset koulujutut vie suuren osan päivästä...

Tällä kertaa en päätynyt Kremliin sisälle asti, mutta ehkäpä vielä joku päivä.

Stalinin hampaat

Stalinin rakennuttamat seitsemän pilvenpiirtäjää on Moskovan tunnetuimpia maamerkkejä. Ajattelin jakaa muutamia kuvia niistä, sillä allekirjoittaneen silmää ne miellyttää kovin. Rakennukset valmistuivat v. 1947-1953, ja ne rakennettiin ettei Moskova häviäisi muille maailman pääkaupungeille pilvenpiirtäjien määrässä. Alla ehkä mahtavin niistä, Moskovan valtionyliopisto. Ollessani Tverissä vaihdossa vuosia sitten, päästiin jollain ekskursiolla käymään tuolla ylimmässä kerroksessa ja nappailtiin tietenkin mahtavia kuvia sieltä.

Yliopiston torni on yli 240 metriä korkea ja se on maailman korkein yliopistorakennus. Kerroksia on 36, käytäviä yhteenä 33 kilometriä ja huoneita 5000! Rakennus on vähän niinkuin minikaupunki, siellä on mm. konserttisali, teatteri, uima-allas, poliisiasema, kampaajia, pankkikonttoreita, kahviloita, pommisuoja yms.

Tähdessä tornin huipulla on pieni huone ja näköalatasanne. Sinne en sentään päässyt...

Luznikin urheilukompleksi.

Yliopiston edestä löytyy Varpusvuorten näköalatasanne, jolta avautuu mahtavat näköalat yli Moskovan. Suoraan edessä on Luznikin  urheilustadion, Moskovan kesäolympialaisten 1980 päänäyttämö.

Moscow city, business-keskus. Rakentaminen vaiheessa...

Yliopisto näköalatasanteelta ja matkamuistokrääsän myyjiä.

Ja sitten sisarus nro 2, jota olen päässyt kuvaamaan. Kyseessä on Venäjän ulkoministeriö, joka on  nykyään melko läheinen, sillä asun melkein sen takapihalla. Tälläkin hetkellä sen torni näkyy ikkunasta, kun tätä kirjoitan.

Työmatkalta, ulkoministeriö takaa.

Melko paljon tulee siis rakennuksen ympärillä liikuttua ja mustia autoja näkyy paljon. Myös niitä moskovalaisten niin inhoavia migalkoja, mustia virka-autoja, joiden katolla vilkkuu sininen valo etuoikeuden merkkinä. Sellaisen omistaja voi ajaa vaikka väärä kaistaa ja punaisia päin, mikäli haluaa. Ja miksei haluaisi. Virallisesti valoja annetaan virkamiehille, mutta niitä voi saada myös - ylläri - lahjomalla.

"Varkaalla on migalka tulessa "

Sanonta on väännös vanhasta sananlaskusta, jonka mukaan varkaalla on hattukin tulessa, eli rikollinen aina jotenkin ilmiantaa itsensä. Venäläiset vihaavat näitä valoja, mikä on tietysti ymmärrettävää, jos koko keskustan liikenne on tukossa sen takia että virkamies vie pyykkinsä pesulaan.

Pilakuva.

Ja sitten vielä kolmas sisar niistä seitsemästä, josta on omia kuvia. Se on hotelli Ukraina, jossa tätä nykyään toimii viiden tähden Radisson Royal Hotel.

Rakennuksia on tosiaan siis seitsemän, joista kolmen edellä esitellyn lisäksi kaksi asuintaloa, hotelli Hilton ja yksi asuintalo-toimisto/hallintorakennus

Ja sokerina pohjalla, ladies and gentlemen, one last time, Moskovan valtionyliopisto:

Pahoittelen tätä fetissiäni ko. rakennusta kohtaan. Se on vaan niin majesteetillisen näköinen...En ole kuitenkaan ainoa, sillä muille tyyliin ihastuneille ilmoitettakoon, että tuolta Varpusvuorten näköalatasanteelta pitäisi nähdä kaikki seitsemän tornia ja lisäksi Wikipedian mukaan "Vapaan Venäjän aukiolta" (Площадь Свободной России ) pitäisi pystyä näkemään neljä yhtä aikaa. Eli sinne siis, kaikki innokkaat.

Ruokakaupat, aargh.

Miten arkielämä pystyykin Venäjällä toisinaan olemaan sellaista seikkailua? Otetaan vaikka kaupassakäynti, jonka ihmeellisyyksiä sain tänään todistaa kolme kertaa. Ja tässä on sentään kyse ihan tavallisista, länsimaisenkin mittapuun mukaan hyvistä ruoka/sekatavarakaupoista, eikä mistään neukkuajan produkt-myymälöistä, joissa tavara valitaan tiskin takaa, maksetaan toiselle kassalle ja haetaan sitten ensimmäiseltä tiskiltä. Kauppaa kuin kauppaa Venäjällä nimittäin luonnehtii jonottaminen, niinkuin kaikkea muutakin tässä maassa, by the way. Jonotat esim. metrolippua, jonotat metroon, jonotat metrosta ulos...Väkeä on joka paikassa niin paljon, että onhan se tietysti ihan luonnollistakin, mutta ei asian järkeily toisaalta tee tungosta yhtään mukavammaksi. Mitä tulee itse ruokatavaroihin, niin  thank god for Valion maailmavalloitus. Ja Danonen. Aika suomalaiselta tai ainakin länsimaiselta näyttää nimittäin jääkaapin sisältö, Venäjän elintarviketuotanto ei ihan yllä samalle tasolle. 

Mitä tulee tämänpäiväisiin kokemuksiin, kävi niin, että mulla oli kerrankin tänään tärkeä meno, enkä vain muumioitunut huoneessani työpaikalla. Aamulla huomasin, että sukkahousut oli rikki. Tein pikaisen tilannearvion ja tulin tulokseen, että rikkinäisissä sukkahousuissa kulkeminen on tänään pahempi kuin kauppaan raahautuminen. Kävelin siis lähimpään markettiin, joka paikassa kuin paikassa sattuu aina olemaan joku Stocka-tasoinen ja -hintainen "lähikauppa" kaikissa muissa suhteissa paitsi  palvelutasoltaan.

Jo kävellessäni sisään kauppaan rekisteröin suhteellisen pitkät jonot. Valitsin sukkahousuja ehkä viisi minuuttia ja suunnattuani kassoille huomasin jonojen vain pidentyneen. Vaeltaessani kohti jonon päätä joku  alkoi protestoida jonottamista ja huusi haluavansa "administratsijan" paikalle. Minun jonossani joku nuori mies huusi äänestävänsa ehdotuksen puolesta ja kohta käynnissä olikin kunnon huutomyrsky, kun kansa ilmaisi mielipiteensä jonoista ja koko kaupasta. Ja jono seisoi ja mateli sitten vähän eteenpäin. Ja taas seisoi. Jossain vaiheessa paikalle tuli uusi kassa, jonka ansiosta pääsin säädyllisessä ajassa töihin, tänään ei tosiaan voinut myöhästyä.

Tullessani töistä en sitten nähtävästi ollut oppinut mitään ja kävelin siihen samaiseen  stockaan, koska halvempi kauppa oli "liian kaukana" = 300 metriä suuntaansa. Kylmäosastolla oli käynnissä ensimmäinen sota. Vanhempi nainen valitti kovaan ääneen, kuinka hän oli ostanut vanhentunutta jogurttia tms. ja vaati korvausta. En seurannut sananvaihtoa kovin tiiviisti, sillä olin jo niin masentunut siitä, etten taaskaan löytänyt kaupasta kunnon rahkaa enkä lempiherkkuani, suklaalla päällystettyä "suklaarahkajuustoa", mikä on paras elintarvike mitä olen Venäjältä löytänyt.



Сырок, syrok, suosittelen!


"Syrokista" on tullut allekirjoittaneelle oma Big Mac -indeksi, jolla mittaan kaupan hintatason. Tässä kaupassa syrok maksaa melkein 12 ruplaa (n. 25 senttiä), mikä on kovin hinta minkä olen joutunut siitä maksamaan. Eli kallis kauppa!

Todelliset ongelmat alkoivat kassalla. Ensin huomion kiinnitti edessä kekkuloiva nainen, joka luuli omistavansa kaupan. Ensin hän joutui melkein käsirysyyn edessään jonottaneen miehen kanssa siitä, minne ja miten ostoskori tulee laittaa kassalla. Tämän jälkeen nainen katsoi parhaaksi tönäistä oman ostoskärryssä menemään pitkin kaupan käytävää, ilmeisesti sen vieminen paikalleen telineeseen oli liian vaivalloista. Ensimmäisen varsinaisen ongelman aiheutti kuitenkin vanhempi mies, joka ei ollut punninnut perunapussiaan. Tai siis Venäjällähän et saa itse punnita vihanneksia tms. vaan kiikutat ne henkilökunnalle, joka punnitsee ne puolestasi. No, kassatäti ilmoitti miehelle, ettei hintaa ole, hän ei lyö tuotetta koneelle, hähähää. Nainen ei itse tehnyt elettäkään lähteäkseen punnitsemaan perunoita vaan pussi jäi surullisesti nököttämään  keskelle hihnaa. Asiakas lähti tuskastuttavan hitaasti kiikuttamaan pussia kohti vihannesosastoa ja itse mietin miten kauan hän käyntiin saisi kulutettua aikaa. Olin että aarggghh ja lähdin vetämään jonosta. Lähtiessäni kuulin vielä miten edessä heilunut nainen aloitti valittaa kassalle ostoshihnan likaisuudesta.

Siirryin seuraavaan jonoon ja olisi tietysti ollut mahtavaa jos se olisi ollut viimeinen. Kaikki sujui hyvin noin 20 sekuntia, minkä jälkeen taas yksi mies oli unohtanut punnita kaalinsa. Kassa lähti punnitsemaan sitä ja minä vaihdoin jonoa. Ja sen jälkeen vielä kerran. Tässä vaiheessa olin siirtynyt kaupan oikealta laidalta sen vasemmalle laidalle kassoja vaihtelemalla. No, sain kuin sainkin sitten ostokset tehtyä.

Kolmannen kerran kävin samassa kaupassa nyt illalla, eikä mitään omituista tapahtunut lukuunottamatta niitä massiivisia jonoja, jotka tuntuu tosiaan olevan kaupan kuin kaupan tunnusmerkki täällä. Tosin ei öky-Azbuka Vkuzassa, mutta se johtuu siitä että tavallisella kansalla ei ole varaa käydä siellä eikä jonoja näin pääse syntymään. Samaisessa Azbukassa tapahtui tosin kerran niin, että sähköt menivät viideksi minuutiksi, mikä ei olisi ollut ongelma, jos kauppa olisi ollut katutasossa. Koska se oli maan alla, ja koska Venäjän ollessa kyseessä alkaa heti kehittää kaikenlaisia kauhuskenaarioita, oli ne viisi minuuttia aika pitkät. Tosin, nyt kun mietin, niin juuri tuolla kerralla myös Azbukassa oli jonoa, koska kaupan kassalaitteiden toipuminen sähkökatkosta kesti varmaan kymmenen minuuttia. 

Tuossa kaupassa, jossa kävin tänään siis kolmesti, olen käynyt nyt yhteensä neljä kertaa ja ensimmäistä kertaa luonnehti myös aika näytelmä. Sen aiheutti vanha mummo, jolla ei riittänyt rahaa maksaa ostoksiaan. Jono seisoi taas ihan jumalattoman kauan, kun mummeli laskeskeli mitä tuotteita hän voi maksaa ja mitä jättää pois. Mummon takana jonottanut nuori pariskunta antoi rahat osaan ostoksista, mutta edelleen jäi puuttumaan. Seuraavaksi oli pariskunnan takana jonottaneen naisen vuoro lainata kaupan bonuskorttiaan, millä mummo sai höylättyä loppusummasta pois -10 %. Edelleen kuitenkin puuttui. Tässä vaiheessa aloin hieman vaivaantua ja hilautua jonosta poispäin, sillä olisin ollut järjestyksessä seuraava "mummojonossa". Käsittääkseni nuoripari kuitenkin maksoi loput. Tämän jälkeen pariskunnan miespuolinen osa vielä pakkasi mummon ostokset valmiiksi, sillä mummeli oli todella huonokuntoisen näköinen, eikä tainnut henkisestikään olla ihan paikalla.

Näin. Näissä oloissa olisi varmasti ihan fiksua ostaa mahdollisimman paljon kerralla ja minimoida kaupassakäyntikerrat, mutta tällä muistilla se ei ole mahdollista, niinkuin tämä päiväkin todistaa.